Koiran epilepsia

lähde http://www.vetcare.fi/index.php?id=167

Epilepsiakohtaus johtuu aivoissa tapahtuvasta hermosolujen hallitsemattomasta purkauksesta, mikä aiheuttaa koirassa tai ihmisessä tajunnan häiriöitä, liike-, tunto- tai psyykkisenä ilmiönä ilmenevän tahdosta riippumattoman yhtäkkisen oireen. Kohtauksen luonne riippuu purkauksen lähtökohdasta aivoissa ja sen leviämisestä. Epilepsian syntyyn tarvitaan aivojen kohtauskynnyksen madaltuminen tai ärtyvyyden lisääntyminen. Kohtauskynnystä madaltavat ihmisellä monet eri tekijät, kuten kuume (lasten kuumekouristukset), lääkkeet, stressi, hormonaaliset tekijät tai väsymys. Lyhyesti sanottuna epilepsialla tarkoitetaan ilman välittömiä ulkoisia syitä ilmaantuvia toistuvia kohtauksia. Epilepsia ei ole ihmisellä yhtenäinen sairaus, vaan joukko oireyhtymiä, joiden syyt, alkamisikä, hoito, kohtausten ennuste ja vaikutukset vaihtelevat. Tämä pätee suurella todennäköisyydellä myös koiran epilepsiaan.

Epilepsian esiintyminen

Arviolta 8 -10 % ihmisistä saa vähintään yhden epileptisen kohtauksen elämänsä aikana, mutta varsinaisen hoitoa vaativan sairauden esiintyminen on noin 1 %. Epilepsian esiintyminen koirilla on koko populaatiossa noin 0,5 – 1 %. Joissakin koirapopulaatioissa esiintyminen on kuitenkin selvästi suurempaa, jopa yli 10 % luokkaa. Epilepsian esiintymisen vaihtelu on eri rotujen kesken suurta ja seuraavilla roduilla lienee suurentunut riski sairauden syntyyn: beagle, belgianpaimenkoirat, bokseri, bordercollie, collie, shetlanninlammaskoira, keeshond, irlanninsetteri, kettuterrieri, kultainennoutaja, labradorinnoutaja, kääpiösnautseri, mäyräkoirat, siperianhusky, unkarinvizla, villakoira, walesinspringerspanieli, cockerspanieli ja bernhardinkoira.

Epilepsian perinnöllisyys

Koiralla perinnöllisyys vaikuttaa sairauden kehittymiseen yksilöllisen kohtauskynnyksen tai jonkin tietyn yhden geenivirheen kautta. Kohtauskynnys muodostuu perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena, jossa perimän osuudesta vastaa monta eri geeniä, puhutaan monimuotoisesta tai polygeenisestä periytymisestä. Kohtaus kehittyy sitä helpommin, mitä matalampi koiran yksilöllinen kohtauskynnys on. Kohtauksia voi myös syntyä kohtauskynnykseltään täysin normaalilla yksilöllä, jos aivoihin suunnataan riittävän suuri ärsyke. Koiralla on todettu yhden geenin säätelemiä sairaustyyppejä, joista hyvä esimerkki on karkeakarvaiselta kääpiömäyräkoiralta löydetty tälle rodulle tyypillisen epilepsiamuodon, Laforan taudin, geeni.

Epilepsiatyypit

Koiran epilepsia jaetaan nykyisen tietämyksen mukaan kolmeen eri muotoon; idiopaattiseen (primaarinen, itsesyntyinen epilepsia), sekundaariseen tai symptomaattiseen (kohtauksilla on jokin kallonulkoinen muu syy) ja kryptogeeniseen, jossa on todennäköisesti jokin kallonulkoinen syy, jota ei ole kuitenkaan löydetty.

Idiopaattisena epilepsiaa pidetään, kun kohtaukset alkavat tietyssä iässä (1-5 vuotta), kohtaukset toistuvat tietyn tyyppisinä ja niillä on todennäköisesti geneettinen tausta eikä mitään kallonulkoisia selittäviä syitä tutkimuksissa eikä koiran historiasta löydy. Koiralla voi esiintyä paikallisalkuisia ja yleistyneitä kohtauksia, vaikkakin paikallisalkuisten kohtausten luokittelusta idiopaattisiksi ollaan vielä erimielisiä. Alle vuoden ikäisellä koiralla voidaan olettaa suurella todennäköisyydellä kohtausten taustalla olevan jokin synnynnäinen vaurio tai tulehdus. Iäkkäällä koiralla taas verenkiertohäiriöt, aineenvaihduntasairaudet ja kasvaimet ovat tavallisia kohtausten aiheuttajia.

Sekundaarinen eli symptomaattinen epilepsia kehittyy jonkin aivovaurion (tulehdus, kasvain, kehitys- tai aineenvaihduntahäiriö, rakenteellinen vika, vamma tai verenkiertohäiriö) seurauksena. Kryptogeenisessa epilepsiassa vauriota epäillään, mutta sitä ei ole pystytty löytämään.

Paikallisalkuisessa kohtauksessa aivoissa sijaitseva häiriöherkkien solujen paikka aivoissa leimaa kohtausta, joka voi olla esim. yksittäisten raajojen nykimistä ilman tajunnan häiriintymistä. Paikallisalkuinen kohtaus voi yleistyä, jolloin koko aivokuori on mukana kohtauksen synnyssä. Kohtaus voi myös olla yleistynyt heti alusta alkaen. Yleistyneet kohtaukset voivat olla kouristuksettomia tai kouristuksellisia. Kouristukset voivat olla toonisia (jäykistyminen), kloonisia (rytmikäs nykiminen), toonis-kloonisia tai myoklonisia (yksittäisiä tai sarjoina ilmaantuvia lyhyitä lihasnykäyksiä), joiden aikana koira on joko tajuissaan tai tajuton. Koirilla esiintyy myös poissaolokohtauksia.

Kohtaukset esiintyvät joskus sarjoina, jolloin koiralla voi olla useita kohtauksia yhden päivän aikana. Koiralla esiintyy myös sellaisia kohtauksia, jotka kestävät epänormaalin pitkään, jopa yli 30 min. Tällöin puhutaan status epileptikuksesta, joka vaatii aika eläinlääkärin hoitoa. Pitkään jatkunut hallitsematon kohtaus voi vaurioittaa aivoja ja altistaa uusille kohtauksille.

Kohtauksella on usein esitila, josta kokenut omistaja voi havaita kohtauksen olevan tulossa. Kohtauksen jälkeen ns. jälkitilan aikana koira on usein väsynyt tai käyttäytyy muutoin poikkeavasti, jolloin sen kannattaa antaa olla rauhassa.

Miehillä ja uroskoirilla esiintyy epilepsiaa naisia ja narttuja useammin. Naaraspuoliset sukupuolihormonit vaikuttavat kohtauskynnykseen siten, että estrogeeni alentaa kohtauskynnystä ja progesteroni nostaa sitä. Tämä nähdään narttukoirilla suurentuneena kohtausalttiutena lähellä kiimaa ja valeraskauden aikana.

Epilepsian diagnosointi

Epilepsia diagnosoidaan sulkemalla pois kaikki muut mahdolliset kohtauksien aiheuttajat. Koiralle tehdään kliininen tutkimus ja olisi hyvä, jos omistaja pystyisi kertomaan mahdollisimman seikkaperäisesti koiransa historiasta, kohtausten tyypistä ja esiintymisestä. Koirasta otetaan verinäyte, josta tutkitaan suuri verenkuva, sokeriaineenvaihdunta ja tulehdusarvot. Koiralle voidaan tehdä röntgen ja ultraäänitutkimus, joiden avulla pyritään selvittämään jonkin muun sairauden esiintymistä. Epilepsiadiagnoosin varmentamiseksi voidaan tehdä myös aivojen sähköistä toimintaa kuvaava elektroenkefalografia-tutkimus ja magneettikuvaus, jotka tehdään lähetteellä näihin tutkimuksiin ja neurologiaan erikoistuneen eläinlääkärin toimesta. Magneettikuvauksen avulla selvitetään muiden kallonsisäisten syiden, kuten kasvainten esiintymistä.
Ennen eläinlääkärille menoa mieti ja kirjoita muistiin, millaisissa tilanteissa kohtaukset esiintyvät, kuinka kauan kohtaus kestää, millainen se on, kuinka pitkä on kohtausten väli sekä millä tavoin koira käyttäytyy ennen ja jälkeen kohtauksen. Mieti myös, onko koirasi historiassa jotakin sairautta tai vammaa, joka voisi vaurioittaa aivoja.

Epilepsian hoito

Koiran epilepsiaa hoidetaan lääkkeillä, joiden tarkoituksena on vähentää kohtausten esiintymistä ja vakavuutta. Koirille käytetään tavallisimmin fenobarbitaalia tabletteina. Koiran seerumin fernobarbitaalitasoa ja maksan toimintaa tarkkaillaan hoidon aikana ja saatuja tuloksia verrataan koiran vointiin ja kohtausten esiintymiseen. Annosta säädellään tarvittaessa. Joillakin koirilla yksi lääke ei pysty pitämään kohtauksia kurissa, jolloin käytetään kahden lääkkeen yhdistelmähoitoa. Lääkityksellä saadaan noin 70 – 80 % tapauksista hallintaan. Sekundaarinen epilepsia vastaa hoitoon idiopaattista huonommin, jollei altistavaa sairautta voida parantaa.

Lähteet:
Mmyo Hanna Braggen syventävät opinnot 2005 koiran epilepsiasta.
Dos. Tapani Keräsen esitys Farmasian päivillä 2004 epilepsian lääkehoidosta.
S.R. Platt, Using Anticonvulsants properly, BSAVA Congress 2002.
P.G. Croft, The management of epilepsy in dogs, Henston veterinary guides.